Kasvisgalleria on kasvisruokatalo, josta löydät herkulliset ruokakomponentit sekä täysin valmiit kasvisruoat. Kiinnitämme erityishuomiota terveellisyyteen ja oikeisiin ravintoarvoihin – laadusta tai mausta tinkimättä.
Kasvikset ja me
Kasvisgallerian toiminta alkoi vuonna 1992 Peltolan perheen maatilalla Kuopion Vehmasmäessä. Yrityksen kasvaessa ja vuosien kuluessa maatilan tarjoamat tilat jäivät auttamatta pieniksi, jolloin oli luontevaa siirtyä Leväsen tuotantotiloihin. Osaksi Juustoportti-konsernia Kasvisgalleria liittyi vuonna 2010. Samana vuonna tehtiin suuria investointeja tuotantolinjoihin. Nykyään herkullisten kasvisruokien parissa työskentelee noin 30 ruoka-alan ammattilaista, sesonkien aikana väkimäärä jopa tuplaantuu. Kasvisgalleria on tunnettu herkullisista tuotteistaan, sekä innovatiivisesta tuotekehityksestään läpi Suomen.
Herkkuja jokaiseen makuun
Kasvisgalleriassa valmistetaan herkullisia ja laadukkaita ruokia, joissa yhdistyy maukkaus ja käytön helppous luovalla, mutta kilpailukykyisellä tavalla. Uudenaikaisilla tuotantolinjoilla valmistuu keittoja, kiusauksia ja muita vuokaruokia, laatikoita, soseita, lisäkkeitä, pakasteita jne. Valikoimasta löytyy valmisruokia, mutta monet tuotteista soveltuvat myös aterian osaksi, tai tuunattavaksi edelleen. Kasvisgallerian tuotteiden herkullisuus on palkittu useamman kerran myös Vuoden Tähtituote -kilpailussa, jossa menestystä on tullut jopa viitenä vuotena peräkkäin. Maku ja visuaalisuus ovatkin osa pitkälle hiottua ammattitaitoa ja yrityksen luotettava tavaramerkki asiakkailleen.