Jälkiruuat

Maailman helpoin kakku

vaniljainen_kakku

Ainekset

18 cm irtopohjavuoka

Pohja

75 g Juustoportti kirnuvoi

2 dl Juustoportti AB-vaniljajogurtti

2,5 dl vehnäjauhot

1,5 dl sokeri

1 tl  sooda

1 tl vaniljasokeri

Kuorrute ja koristelu

2 dl Juustoportti kuohu- tai vispikerma

2 rkl vaniljasokeri

Koristeeksi mustikoita, mansikoita, vadelmia, mintunlehtiä tai karkkeja

Ohje

  1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen. Pingota leivinpaperi noin 18 cm irtopohjavuoan väliin.
  2. Sulata voi mikrossa, jätä hetkeksi jäähtymään.
  3. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
  4. Lisää vaniljajogurtti voisulaan ja sekoita tasaiseksi. Kaada voiseos jauhojen joukkoon ja kääntele taikina takaiseksi nuolijalla.
  5. Kaada taikina kakkuvuokaan, paista uunissa noin 30-40 minuuttia uunista riippuen. Kokeile kakun kypsyys esim. hammastikulla. Kakku on valmis, kun taikinaa ei jää tikkuun.
  6. Anna kakun jäähtyä hetki vuoassa. Ota sitten kakku pois vuoasta ja anna jäähtyä ennen kuorruttamista.
  7. Laita kuorrutteen kerma ja vaniljasokeri kulhoon, vatkaa kuohkeaksi vaahdoksi käsivatkaimella.
  8. Nostele kuohkea kerma lusikalla jäähtyneen kakun päälle.
  9. Koristele kakku haluamallasi tavalla, kuten marjoilla tai karkeilla.

 

Tarina maailman helpoimmasta kakusta

Kevään korvilla saimme idean ”maailman helpoimmasta kakusta”. Idea tuli mieheltä, joka kertoi toivovansa tällaista ohjetta joka vuosi tuskaillessaan erityisesti äitienpäivän juhlakakun leipomisen kanssa. Siispä tuumasta toimeen: Haastoimme Koko Suomi leipoo -voittajan Mari Pihlajamaan (@saamarinkakut) kehittämään maailman helpoimman kakun, joka maistuu myös erityisen hyvältä. Tämä on meidän lahjamme kaikille ei-niin-jauhopeukaloille, jotka haluavat muistaa läheistään juhlapäivänä, tai minä muuna tärkeänä päivänä tahansa.

Itse valmistus on nopea, sillä aineet sekoitetaan kauhalla sekaisin, jonka jälkeen kakku on valmis uuniin. Herkullisen ja vaniljaisen makunsa tämä maailman helpoin kakku saa Juustoportin laktoosittomasta vanilja AB-jugurtista. Lopuksi se kruunataan Juustoportin kuohukermalla. Kakku on helppo koristella oman maun mukaan marjoilla tai vaikka karkeilla.